Mielenkiintoni ihmisen toimintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin alkoi jo 2000-luvun alussa urheiluhierojan tutkintoa suorittaessani. Tämä ei kuitenkaan tarjonnut mielestäni riittävän monipuolista lähestymistapaa ihmisen hyvinvointiin. Naprapatiaopintojen aikana mielenkiintoni heräsi myös urheiluvalmennusta kohtaan. Opintojen aikana kävinkin auttamassa useita urheiluseuroja oheisharjoittelussa.

Vuodesta 2010 vuoteen 2017 toimin Suomen alppihiihtomaajoukkueen naprapaattina ja fysiikkavalmentajana. Nykyisin valmennuksessani on purjehdusmaajoukkueen urheilijoita, ammattijääkiekkoilijoita, koripalloilijoita sekä triathlonisteja. Lisäksi toimin viranomaiskouluttajana (puolustuvoimat, palokunta) niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Toimin Spartan Academyn  kehonhuoltoasiantuntijana sekä pääkouluttajana. Olen myös Urhean asiantuntijavalmentaja sekä TFW-valmentaja. Viime vuodet olen perehtynyt yhä enemmän ihmisen hermoston toimintaan ja sitä kautta suorituskyvyn optimointiin ja kivun hallintaan.

Naprapatian vastaanottoa pidän Helsingin keskustassa, lääkärikeskus Aava Kampin toimitiloissa (Aava Virta Valmennus ja Aava Orto-Lääkärit). Myös fysiikkavalmennukset ovat mahdollisia Virta Valmennuksen laadukkaissa tiloissa. Aava Kamppi sijaitsee aivan lähellä Kampin kauppakeskusta.

Lisätietoa naprapatiasta löydät Suomen naprapaattiyhdistyksen sivuilta.

P

P


Welcome!

.

I´m Petri Halonen. Doctor of naprapathy, sportmasseur and coach. I have done my degrees in Finland. I have work experience from several sports (for example sailing, basketballl, icehockey and martial arts). I have worked with the Finnish Alpine Ski Team for 7 years. I’m also chief instructor in Spartan Academy. For more information about my education and work experience you can find from here.

You can find time for manual therapy from here, just remember to choose ”napapaatti” from the list. Aava-Ortolääkärit and Virta Valmennus is located in Helsinki, near Kamppi. You can find the other services I offer from here.

 

Vastaa